Jussi Uusipaavalniemi
Aloitussivu Ylös Minä Työ Harrastukset Valokuvia ajankohtaista linkkejä

 

Aloitussivu
Ylös
Saksan läpi
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
torstai
perjantai
takaisin
numerotietoa
Solatiet
Reitit
paljon kuvia

ALPIT 2004 - Moottoripyörämatka

Matkalla mukana: Olli Vesterinen, Rauno Hakanen, Jussi UPN

Matkan suunnittelu

Olen useasti ajanut alpeilla autolla ja huomannut olevani jaloissa vuoria ylöspäin mennessä, varsinkin moottoripyörät painelevat ohitse. Edellisenä kesänä olin jälleen autolla ja silloin päätin, että seuraavalla kerralla olen pyörän kanssa liikkeellä. Työpaikalla tuli lopulta Ranen kanssa puhetta, että reissuun voisi lähteä. Tarkoitus oli saada kasaan neljä pyörää, jolloin laivalla olisi koko hytti käytössä. Lopullinen kokoonpano oli kuitenkin kolmihenkinen Ollin ilmoittaessa heti kiinnostuksensa lähteä matkaan. Kokoonpano osoittautui hyväksi ja helpoksi kaikin puolin.

Käytännön valmisteluja oli muutamia, kaikki oikeastaan aika helppoja. Ruotsin läpi ei lähdettäisi ajamaan, joten sillä hetkellä oli vaihtoehtoja vain Superfast ja Finjet. Superfast olisi uusi kokemus ja sitä oli useampi kehunut. Liput siis varaukseen ja päädyttiin kolmeen miespaikkaan, ei siis koko hytin varaamiseen. Autoliiton kautta sai pyörästä hieman alennusta.

Asuminen oli jo aikoja sitten sovittu Burgdorf'iin Röthlisbergereille. Sopimus piti, vaikka Tuula ja Pi olivat matkan aikana itse Suomessa. Eeva oli kuitenkin kotosalla ja lupautui toimimaan emäntänä. Asuminen sujui siis jälleen lähes itsestään.

Karttoja tuli tutkittua ja muiden matkakertomuksia luettua netistä. Matkan ideahan meillä oli: "Kovaa Saksan läpi, Sveitsiin parkkiin ja solateitä ajamaan."

Suunnitelmana oli yöpyä Saksassa mennessä yksi yö. Paikka katsottaisiin silloin kun siltä tuntuisi. Villen vinkki oli jäädä Berliinin alapuolelle, siihen kerkiäisi hämärään mennessä.

Pari viikkoa ennen matkan alkua satoi Sveitsissä jo vuorilla lunta. Näytti hieman huolestuttavalta ja tehtiin leikkimielinen varasuuunitelma mennä Saksaan ostamaan auto, jos vain sataisi. Sateen varalle piti kuitenkin pakata mukaan myös tarpeellisia vaatteita "normaaliin" oleiluun kylmässä säässä. 

Valmistelut

Pyörän halusin niin hyvin kuntoon kuin mahdollista. Sundbergin Ville auttoikin jälleen kaikissa mahdollisissa. Kesän aikana pikkuhiljaa laitettiin kaikki vaihdettavat osat kuntoon. Ketjut ja rattaat, renkaat, venttiilien ja kaasarien säädöt, lisäksi vaihdettiin nokkaketjun kiristäjä, vaikka se ei antanutkaan ääntä kuin ihan hitusen kylmänä käynnistettäessä.

Hommasin myös PMR-puhelimet ja kypäräsetin. Rane hommasi myös kypäräsetin ja Olli vastaavasti puhelimen ja kypäräsetin. Puhelimet asennettiin ja Ranen kanssa testattiin ja todettiin toimiviksi 80 km/h asti. Minun ostamat puhelimet olivat Alan 443 -merkkiset ja niihin halpa kypäräsetti. Tuotteet ostin RxTx-tuotteesta postimyyntinä.

Villeltä kyselin myös vinkkejä ajamiseen ja laivalla pyörän sitomiseen. Kyselin myös töissä Markolta ja Tapsalta kokemuksia Superfastista. Vinkkejä tuli laivan korkeasta hintatasosta ja pitkistä ruokailuväleistä, jolloin omia eväitä olisi suotavaa olla hieman mukana. Matka olisi kuulemma tylsä, koska laivalla ei tapahdu mitään ja päivä on pitkä oleilla tekemättä mitään. Pelikortit siis mukaan. Lisäksi hommasimme omat sidontaliinat, joilla pyörä kiinnitettäisiin laivalla.

Omat laukut tuomitsin liian pieniksi, joten kyselin Juhana "Pujo" Virtaselta hänen laukut lainaksi. Tankkilaukkua en halunnut ottaa, ainoastaan magneettikiinnitteisen karttataskun. Tein kopiot Saksan moottoritiekartoista ja Sveitsin tiekartoista. Kartat laminoin, jottei sade haittaisi ja niihin voisi myöhemmin piirtää ajetut reitit.

Tavaroita pakatessa tuli mieleen, että jotain on liikaa. Kaikki kuitenkin meni helposti sivulaukkuihin (E360 = 40 l) ja takalaukkuun (E460 = 46 l) jäi vain karttoja, tarvikepussi, kamera ja eväitä. Pakkohan noihin laukkuihin oli minun kamat mahtua jos Pujo pystyi samoilla laukuilla olemaan Merjan kanssa kahdestaan koko kesän reissussa...

Torstai-iltana sain lopulta kaikki pakattua. Kameran otin tietenkin mukaan ja siihen putket EF28-80/3.5-5.6 ja EF100-300/4.5-5.6, iso muistikortti, vara-akku, ei irrallista salamaa. Vakuutusyhtiö Fenniasta kysyin kameran vakuutuksesta. Ei saa jättää pyörään, hyttiin ja hotelliin saa jättää, jos on lukitussa laukussa. Pyörän laukku kuulemma kävisi siitä lukitusta laukusta (paitsi kun on kiinni pyörässä!!)

Olli vaihtoi vasta perjantaina hieman Sveitsin frangeja. Kaikkialla ei visa kävisi, joten piti myös CHF:iä ottaa hieman matkaan. Saksassahan on jo eurot käytössä, joten sen suhteen ei tarvinut erikoisia järjestelyjä.

Viikko ennen matkaa alkoi hurja seuraaminen Saksan ja Sveitsin säätilasta. Reissun lähetessä kaikki näytti aina vaan paremmalta.

Matkaan

Perjantaina 3.9.2004 menin vielä normaalisti töihin. Rane oli myös töissä. Olli oli kaukaa viisaasti ottanut perjantain vapaaksi, joten hän ajeli rauhassa Lahdesta Kirkkonummelle hakemaan veljeltään Pasilta digikameraa lainaksi. Lähdimme Ranen kanssa töistä hieman neljän jälkeen. Saimme kuulla useilta työkavereilta hyvän matkan toivotukset. Ajoimme Ranen kämpälle Veikkolaan, joka oli matkan varrella. Rane pakkaili pyörää ja keitteli kahvia. Ollikin löysi lopulta paikalle, Ranen antamien väärien ajo-ohjeiden selvittyä.

Matkassa siis kolmen kopla ja matkaan sopivat pyörät.

Olli Vesterinen ja Kawasaki ZZR1200 -03
Rauno Hakanen ja Honda CBR 1100 XX -04
Jussi UPN ja Honda CBR1000F -91.

Matkaan lähdettiin kolmistaan siis Ranen pihasta ja ajettiin hiljakseen Lohjalle ja sieltä Hankoon. Puhelimet toimivat matkalla, paitsi Ollilla, jonka tangentti ei jostain syystä toiminut. Hangossa käytiin tankkaamassa ja pankkiautomaatilla. Satamassa piti olla kaksi tuntia ennen lähtöä, eli kahdeksalta. Olimme satamassa jo puoli kahdeksan aikaan, lipun vaihtoon ei tarvinut jonottaa.

Hangon lähtöselvityksessä

Liput saatuamme jouduimme odottelemaan puomin takana laivaan ajoa. Meidän lisäksi ei näyttänyt olevan kuin yksi muu pyörä. Tulliin näytti olevan jonoa, silmämääräisesti kolmisenkymmentä autoa odotti siirtokilpiä. Jututimme yhtä Audin tuojaa, suu hymyssä hän kertoi tyytyväisesti hakemastaan autosta. Kannattavaa touhua, vaikka autokaupat muuta väittäisivätkin.

Lopulta pääsimme laivaan. Pyörät ohjattiin paikkaan, jossa oli lattiassa kiinnityslenkkejä pyörän molemmilla puolilla. Erittäin ystävällisesti meille kerrottiin, kuinka pyörä kiinnitetään, mistä löytyy liinoja ja kuinka niitä käytetään. Räikkäliinoja oli riittävästi ja pystyi helposti valitsemaan käsiä sottaamattomia. Omia liinoja emme käyttäneet. Villeltä saadut neuvot täsmäsivät laivan henkilökunnan antamiin. Pyörä sivutuelle ja liinoilla molemmilta puolilta kiinni. Itse kiinnitin liinat takatappien yläpuolelle ja kiristin aavistuksen vähemmän sivujalan puolelta. Kumiset liukuesteet kummankin renkaan eteen, vaihde päälle ja etujarru nippusiteellä päälle. Oman pyörän kiinityspisteet eivät olleet suoraan kiinnityslenkkien kohdalla, vaan hieman taaempana. Laitoin vielä yhden liinan vetämään pyörää taaksepäin, joten varmasti pysyi.

Hyttiin päästyämme luulimme ensin olevamme kolmisin siellä, mutta hetken päästä tuli umpisaksalainen ukkeli hyttiin. Hän ei puhunut kuin saksaa, joten keskustelu jäi minulle ja heikolle saksankielelleni. Lähdimme tutkailemaan laivaa ja totesimme, ettei mitään ruotsinlaivameininkiä ollut ollenkaan. Baari oli hiljainen ja ihmisiä näkyi vain muutamia. Pelasimme hieman triviaalia ja menimme hyttiin nukkumaan puolenyön jälkeen. Saksalainen kuorsasi törkeän kovaa yläsängyssä ja vaivoin saimme unta. Nukuimme kostoksi puoli yhteen, saksalaisen noustessa joskus ammulla ja käyden muutaman kerran hytissä pyörähtämässä.

Kävimme syömässä seisovassa pöydässä (18,50€), ruoka oli varsin hyvää, mutta jonotussysteemi ei ollut oikein toimiva. No, aikaa oli. Kannella kävelyn, karttojen tutkimisen ja korttipelin jälkeen olikin jo aika pakata kamat ja lähteä laivasta. Laiva tuli satamaan noin klo 19 aikaan ja vartti sen jälkeen päästiin ajamaan ulos.

Ruokailemassa Superfastilla

Seuraava sivu

Numerotietoa reissusta

Paljon kuvia

Näkymä Jaunpass'ilta, Thun jää kukkuloiden vasemmalle puolelle

Hit Counter