Jussi Uusipaavalniemi

ALPIT 2004

Saksan läpi

Laivasta päästyä lähdettiin suoraan moottoritielle ajamaan. Kaikilla taisi silmät kiilua ja innoissamme pidimme keskivauhtina noin 180km/h. Bensankulutus oli yllättäen kaikilla aika rajua, varsinkin vanhalla CBR:llä lähes 9 litraa satasella. Todettiin monien muiden lailla, että jos matkan haluaa etenevän, niin on syytä pitää hitaampaa vauhtia, niin pääsee tankilla aina yhtä bensa-asemaa pidemmälle. Jatkoimme noin 160 km/h keskivauhdilla ja kulutus pysyi selvästi pienempänä. Tässä vaiheessa jo huomattiin, että Ollin ZZR oli selvästi muita taloudellisempi. Ranen XX luonnollisesti hiukan taloudellisempi kuin minun CBR, mutta selvällä erolla Kawaan kuitenkin.

Lämpötila oli heti laivasta lähdettyä yli 25 astetta. Itse pidin ajopuvun alla urheilukerrastoa ja hanskat vaihdoin heti ohuisiin nahkahanskoihin. Rane luuli tarvitsevansa vielä puvun vuoria, mutta otti ne tuskissaan pois ensimmäisellä pysähdyksellä. Ensimmäisellä pysähdyksellä lisäsimme myös renkaisiin paineita. Itse laitoin eteen 3.15 (oli 2.9) ja taakse 3.25 (oli 3.1). Noilla paineilla ajoinkin itseasiassa koko reissuun loppuun asti.

Pudottelimme hämärään asti ja mietimme, menemmekö annettujen vinkkien mukaan jonnekin nukkumaan vai jatkammeko matkaa. Hyvin nukutun edellisen yön jälkeen kaikki olivat samaa mieltä ja ajelimme varovaisesti pimenevää moottoritietä eteenpäin. Saamieni vinkkien mukaan ei kannattaisi paljon pimeällä ajella, eläimiä olisi kuulemma enemmän täällä liikkeellä kuin kotona Suomessa. Eläimiä emme kuitenkaan nähneet moottoriteillä koko matkan aikana. Oman säikähdyksensä toi menomatkalla ainoastaan poliisiauton punaisen vilkun väläytys. Ajelimme jonon mukana tietyöalueella hyvää matkavauhtia. Yhdestä liittymästä tuli poliisiauto sisään ja vilkautti juuri minun kohdalla punaista valoa. Katsoin nopeusmittariin ja totesin, ettei ainakaan Suomessa rikesakolla selviäisi. Himmasimme rekkajonon taakse ja katsoimme kuinka käy. Poliisiauto pyyhkäisi meistä ohi ja pysäytti yhden rekoista. Tuo rekka oli hieman aikaisemmin ohitellut jonoa ja tuolla tietyöalueella rekoilla oli ohituskielto. Selvisimme siis sakoitta, kuten lopulta koko matkan. Eipä taideta tuolla Saksan puolella noita moottoriteiden nopeusrajoituksia paljon valvoa muutenkaan. 

Pudottelimme Halle'n kohdalle ja päätimme ajaa kaupunkiin etsien hotellia. Sellaista ei kuitenkaan suosiolla tullut vastaan, joten päätimme jatkaa vielä moottoritietä eteenpäin. Motarille päästyä jäimme ensimmäiseen Rasthofiin yöksi. Kolmen hengen huone maksoi aamupalan kanssa 75 euroa, WC ja suihku käytävällä. Respan takan oleva rouva puhui vain saksaa, joten saksankielentaitoni pääsi taas koetukselle.

Paikka oli varsin siisti ja hiljainen, vaikka motari meni vierestä. Pyörät saimme luvalla parkkeerata aivan ulko-oven viereen, valoisaan paikkaan ja koko ajan respan näkösällä. Nukuimme hyvin ja herätyskello soi 6:30. Kamat kasaan ja aamupalalle. Aamupala oli varsin runsas, noutopöydästä, ja varsinkin hyvän makuista. Pääsimme liikkeelle noin kahdeksan aikaan. Tankkaus viereisellä asemalla ja matkaan.

Aamulla tankkaamassa Rasthofin asemalla.

Päästelimme yhtä kyytiä, välillä toki tankaten, aina Itävaltaan, Bregenz'iin asti. Passeja ei tarvinut näyttää rajalla. Tulimme maahan motaria pitkin ja jouduimme ajamaan motaria pari kilsaa. Sillekin matkalle olisi, jälkeenpäin kuultuna, pitänyt ostaa moottoritietarra. No, sitä ei tullut ostettu ja ajoimme motarilta ensimmäisen mahdollisuuden tullen pois. Pysähdyimme ensimmäisen kaupan kohdalle. Lämmintä oli varmasti 30 astetta ja juomaa oli pakko käydä ostamassa. Normaalit kaupat eivät olleet auki, joten ostoksia piti tehdä turkkilaisen näköisen miehen kioskissa.

Juomatauon jälkeen jatkoimme suorinta tietä Sveitsin puolelle. Passeja ei taaskaan tarvinnut kummallakaan raja-asemalla. Sveitsin moottoritietarrat kävimme ostamassa (40 CHF, voimassa kalenterivuoden), tiedossa oli kuitenkin aika lailla motarinkin ajoa Sveitsin puolella.

Sveitsin tullissa moottoritietarrojen osto ja liimaus. Pyörään tarran olisi saanut liimata satulan alle, jos lasiin ei halunnut laittaa.

Tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että keritään ajaa korkeintaan yksi ylitys ja sitten suorinta tietä Burgdorfiin. Suunnistimme Klausenpassin suuntaan. Liechtenstein osui sopivasti reitin varrelle, joten käväistiin sielläkin, kun Olli ja Rane eivät aikaisemmin olleet siellä käyneet.

Klausenpass löydettiin ja ensimmäinen solan ylitys alkoi. Tie ei ollut parhaassa kunnossa ja muutenkin tuli mieleen, ettei tuo ollut paras mahdollinen pätkä. Autolla olen tuon ajanut muutaman kerran ja aina pitänyt siitä, pyörän kanssa se ei ollut yhtä hyvä. Maisemat olivat toki upeita.

Olli otti ahkerasti, aina kun muisti, lainakameralla kuvia. Tuo Canon Ixus ei ollut oikein hänen mieleen, asetukset kun eivät pysyneet aina paikoillaan. Vivuilla oli tapana mennä epätoivottuihin asentoihin kun kameran otti pois kotelosta. Ollin ottama video Klausenpassin päällä (kaipaa äänikortin!!).

Moottoritietä kohti oli matka Luzernin suuntaan. Jouduimme hirveään ruuhkaan, josta emme selvinneet yhtä hyvin kuin paikalliset motoristit. Hätäinen kartanlukuni ajatti meidät vielä järven väärää puolta, hieman kiertotietä, tosin oikeaan suuntaan. Burgdorfiin pääsimme kahdeksan aikaan illalla. Eeva oli laittanut saunan päälle ja lupautui tekemään porukalle ruokaa. Ruoan jälkeen kahvia ja pientä suunnittelua Eevan avustuksella. Helppo oli tulla taas tänne käymään.