Jussi Uusipaavalniemi
Aloitussivu Ylös Minä Työ Harrastukset Valokuvia ajankohtaista linkkejä

 

Aloitussivu
Ylös

Torstai - 9.9.2004

Edellinen sivu Seuraava sivu Reitti torstaina

Torstai oli jälleen todellinen ajopäivä. Aikaisin ylös, aamupala ja eväiden teko. Normaali tankkaus Burgdorfin Coopilla ja menoksi. Edellisenä iltana oli katseltu reittejä ja samalla Eevan vihjeestä ajettiin osa alkumatkasta muualla kuin moottoritiellä. Pikkukyliä pitkin Thunia kohti ja vähän ennen Thunia motarille. Motaria tutusti Innertkircheniin ja siinä sitten vielä mietittiin mikä se olisi päivän reitti. Ostettiin vielä vähän lisää evästä paikallisesta pikkukaupasta.

Pysyttiin alkuperäisessä suunnitelmassa ja lähdettiin jälleen Grimselin yli. Ylitys oli yhtä mukava kuin edelliselläkin kerralla. Toisella puolella sitten käännyttiinkin hieman eteläänpäin ja ajettiin Nufenenpass'in alkuun. Liikenne täällä ei ollut yhtä kovaa kuin noissa hieman suosituimmissa, suoraan Andermatin ympärillä olevissa. Pinta ei ollut kovin hyvä ja näkyi selvästi kuinka tietä oli levennetty jonkin aikaa sitten. Ennen levennystä ei varmaankaan kaksi autoa mahtuneet kohtaamaan helposti.

Rane ja Olli ajelivat jälleen hieman kovempaa edellä ja itse tulin hieman rauhallisemmin, omasta mielestä toki aika vauhdikkaasti ylöspäin. Jonkin matkaa ennen huippua oli pakko pysähtyä levikkeelle kuvaamaan, niin hienolta maisemat näyttivät.

Näkymä Nufenenpass'ilta Italiaan päin

Kaverit jo odottelivat kahvilan parkkipaikalla. Siinä parkkipaikalla ihailtiin maisemia otettiin muutamia kuvia. Paikalle tuli joulupukin näköinen vanhempi kaveri bemarilla (mp). Heppu ei puhunut kuin saksaa, joten taas sain harjoitella tuon puhumista. Kaveri saatiin ottamaan muutama ryhmäkuva matkakolmikostamme. Tuo ekan sivun ryhmäkuva onkin hänen ottama. 

Ostettiin sitten muutama pakollinen postikortti, kirjoitettiin ne ja laitettiin laatikkoon. Kiivettiin vielä mäennyppylän päälle ja syötiin eväitä. Mukava oli taas vain istuskella ja katsella miltä maisemat näyttävät Sveitsin korkeimman tien päältä (postikorttti, joka oli ehkä 1970-luvulta, väitti tätä korkeimmaksi tieksi).

 

Näkymä Nufenen päältä etelään

Täälläkin oli polkupyöräilijöitä ja ainakin itse taas ihmettelin kuinka he jaksavat ajella noita mäkiä ylös. Aikamme ihmeteltyä lähdimme jatkamaan alaspäin. Alhaalla suuntasimme matkan Airolo nimistä kylää kohden. Hieman ennen kylää alkoi jo seuraava ylitys näkyä. St. Gothard vai Gottard, kumpaakin näkyi kirjoitettavan, ilmeisesti eri kieliversioita, niin tai näin, mutta hienosti rakennetut mutkat näyttivät hyvältä alhaaltapäin. Muutama pakollinen kuva ennen kylään ajoa ja sitten etsimään tietä ylös. Se osoittautuikin tällä kertaa vaikeaksi. Piti välttää moottoritietä ja tunnelia. Tarkoitushan ei ollut sujauttaa nopeasti vuoren toiselle puolelle vaan nimenomaan nauttia ajamisesta vuoren yli. Löysimme aika hyvin solatien alkuun, mutta sepäs olikin suljettu puomeilla. Mietimme siinä hetken ja Olli meinasi, että ajetaan hieman takaisin ja siellä olisi kylttejä. Olli edellä ja muut perässä. Jouduimme lopulta motarille, ja vielä väärään suuntaan. Muutaman kilometrin päästä tuli huoltoasema, jonne ajoimme. Minä lompsin sisälle saksankielentaitoisena. Alue oli kuitenkin italiankielistä ja rouvat kahvilatiskin takana puhuivat vain italiaa ja minuakin heikompaa saksaa. Eipä siis apua siltä suunnalta ja takaisin ulos. Sinne tulikin paikallisia motoristeja ja tajusin, että niiltähän se pitää tietysti kysyä, olisi pitänyt heti tajuta. He puhuivatkin jo englantia ja vakuuttelivat, että ylitys on normaalisti auki. Kerrottuani heille tietöistä ja suljetusta tiestä he muistelivat näin todella olevan, mutta siitä pitäisikin ajaa ohi ja suoraan kylän keskustaan, josta tie sitten varsinaisesti alkaa. Vinkkinä tuli vielä, että pitää seurata sinisiä kylttejä. Tuo "sininen kyltti" -juttu taisi mennä Ranelta ja Ollilta hieman ohi...

Tie siis löytyi, kun pääsimme pienen lenkin jälkeen motarilta pois. Annoin poikien taas ajaa nopeampina edellä. Jonkin matkan päässä ylöspäin ajettua oli pieni risteys. Muistin tuon sinisen kyltin jutun ja käännyin vasempaan, ajetulta tieltä sivuun. Tuo alkumatka oli ollut vähän heikkoa pintaa ja osittain mukulakiveä mutkissa. Tuon risteyksen jälkeen alkoi oikein leveä ja hyväpintainen tie. Pysähdyin panorama-kahvilan parkkipaikalle ihailemaan maisemia ja napsimaan muutamia kuvia. 

Näkymä St. Gottard'ilta Airoloon päin. Kuvattu Panorama-kahvilan parkkikselta.

Jatkoin ylöspäin ja ajattelin olisiko tälläinen tie kuitenkin jo hieman liioittelua, matkan tekeminen oli niin helppoa. Ylhäällä oli hämäävästi opastus museoon. Päätin kääntyä sinne ja varmistaa ettei pojat ole menneet sinne. Tämä oli kuitenkin se "oikea paikka" eli ylityksen korkein kohta. Kaverit olivat parkissa ja odottelivat minua. "Mistäs sä tuut?" kysyi Olli ja sanoi, että he tulivat tuolta toisesta suunnasta. Ranen ensimmäinen kommentti oli "Tää oli ihan p*ska!". Pojat olivat tosiaan ajaneet siitä risteyksestä suoraan ja tulleet vanhaa tietä ylös asti. Tie oli kuulemma pelkkää ässää, huonokuntoista mukulaa ja tosi hitaasti ajettavaa. Sanoivatpa vielä, että olivat juuri ennen mua tulleet parkkikselle ilman pysähdyksiä. Söimme taas eväitä ja istuskelimme kivillä lammen rannassa.

Näkymä St. Gottardin päällä

Huomasin saman pyöräilijän, joka oli ollut jo aikaisemmin Nufenen päällä. Mies ajoi pyörällä ja nainen autolla. Menin uteliaisuudesta haastattelemaan tuota pariskuntaa. He olivat hollannista ja ajamassa solateitä täällä kuten mekin, tosin polkupyörällä. Solien välissä siirtymä tehtiin autolla ja pyörälle oli oma teline vetokoukussa. Ylöspäin pääsee kuulemma 12 km/h ja alaspäin parhaimmillaan 70 km/h. Tuo nousu siis tulee tunnissa! Minulta menisi varmasti fillarilla koko päivä. Tavalliset jarrut ja tavalliset ilmakumirenkaat. Olisin luullut olevan levyjarrut ja umpikumirenkaat, mutta ei.

Vuorelta alas ja Andermatt'iin tankkaamaan. Päätettiin vetäistä vielä yksi uusi solatie, joten ensin suoraan Oberlpin yli ja sitten kohti Lukmanierpass'ia. Tuo Lukmanier löytyi helposti ja taas liikenne hiljeni selvästi. Pinta oli huono ja pääosin betonilaattaa, jota ainakaan vanhalla CBR:llä ei ollut kovin kiva ajella. Pääsimme toki helposti ylimmälle kohdalle ja juttelimme miten jatketaan. Itse en halunnut ajaa toiselle puolelle ja laskeskelimme, että tulee jo kiire ajaa valoisan aikaan takaisin kämpille. Päätettiin sitten ajaa suoraan takaisin. Eipä muuta kuin samaa reitti alaspäin, uudestaan Oberalpin yli Andermatt'iin. Siellä aprikoimme reittiä ja päätimme ajaa Furkan ja Grimselin kautta.

 

Näkymä Oberalpin alta, Sedrumin kylästä, Lukmanierpass'ille päin.

Furkaa pitkin ylöspäin ajaessa huomasin yht'äkkiä keltaisen auton peilissäni. Nopeasti se oli jostain siihen tullut. Eipä ole autot näillä teillä pyörän perässä roikkuneet. Hieman lisää kaasua suoralla, hiljennys mutkaan, käännös, vilkaisu peiliin...siinä se taas oli. Taitaapi kaveri ajaa siis mua kovempaa. Hölläsin ja annoin merkin ohittaa. Kaveri suorastaan ampaisi ohi ja seuraava mutka, minkä itse ajan ehkä 40 km/h, tuo auto meni renkaat hiaman ulahtaen arviolta ainakin 80 km/h. Sen verran perään näin että kyseessä oli Lotus (Elise tai Elite tai vastaavaa). Olli ja Ranekin olivat joutuneet tuon ohitseen päästämään.

Furkaa alaspäin ajaessa näkyi suomalaisia rekkareita harrikoissa. Muutama kaveri seisoskeli rinteellä ja pyörät olivat parkissa tien vieressä. Joku muisteli, että täällä oli jokin kokoontuminen. Melko alhaalla, rautatien ylittäessä tietä, tuli vanha ukkeli lehmineen tielle. Lehmillä, joita näytti olevan kymmeniä vielä tulossa, ei tuntunut olevan kiirettä, meillä muka oli. Jonon keulilla yksi auto lipui lehmien välistä ja sai ukkelilta huutoa. Olli lipui seuraavaksi, alle kävelyvauhtia, lehmien välistä. Ukkeli tuntui sekoavan ja näytti siltä että se lyö Ollia kepillään. Itse tulin jo hiljaa perässä ja ukkeli riehui ja huusi jollain ymmärtämättömällä kielellä jotain. Enpä osannut siihen mitään sanoa ja ajoin vain pois. Rane näytti empivän lehmien ohittamista, mutta tuli lopulta perässä. Gletsch'iin päästyä suoraan Grimseliä ylöspäin. Tämä puoli oli aika nopea nousta. Vilkuilin kelloa ja selvästi alle kymmenen minuuttia taisi mennä päälle. Hieman ennen huippua oli poliisi levähdyspaikalla tekemässä jotain muistiinpanoja. Ei näyttänyt olevan tutkaa, ilmeisesti kellolla mittaili tai sitten muuten vaan laski liikennettä. 

Grimseliä alaspäin mennessä oli sen verran autoja liikkeellä, että sain pojat kiinni. Jossain kohdassa ajoi taas nopeampia motoristeja ohitse. Yhdessä kolmikossa kärjessä meni Hondan PanEurope ja yhtenä pyöränä LT Bemari, jossa näytti siltä, että laukut ottaa maahan kurveissa. Turhaan puhutaan, ettei noilla matkapyörillä voisi ajaa kovaa. Innertkircheniin tullessa tuo PanEurope-kuski oli kerinnyt jo nortin poltella kavereitaan odotellessa...

Tutuksi käynyttä reittiä Interlakeniin ja sieltä motaria pitkin Burgdorfiin. Takaisin kerittiin juuri ennen hämärää. Siinä oli aika tyytyväisiä matkailijoita rasvaamassa taas ketjuja talon edustalla. Totuttuun tapaan Eeva teki taas kulkijoille ruokaa. Täysin vatsoin jaksoi taas miettiä seuraavan päivän kuvioita. Tulipa kysyttyä ukkelin ja lehmien erioikeuksia, ei mitään kuulemma. Jos Eeva ei tiennyt sellaisia olevan, niin ei kait meidänkään voi olettaa tietävän, jos niitä kuitenkin olisi.

Surffattiin vielä netissä ja huomattiin sade-ennusteet lauantaiksi Saksaan. Päätös tuli lähteä paluumatkalle jo perjantai-iltapäivänä.

Edellinen sivu Seuraava sivu Reitti torstaina