Jussi Uusipaavalniemi

Sveitsiin

Heti rajalta pystyi sanomaan tien kunnosta, ettei oltu enää Italiassa. Mutkat olivat miellyttävän pyöreitä ja tien pinta hyväkuntoista. Livignosta tullessa tupsahdetaan suoraan Bernina Passille. Siitä yli ja  suuntasimme kohti Samedania.

Samedanin turisti info löytyi kylttejä seuraamalla aivan suoraan. Paikalla olimme tietenkin 18:05, joten info oli kiinni. Viereinen optikko-liike oli auki, joten menin sinne siään kysymään neuvoa majapaikan löytämiseen. Optikko oli varsin avulias ja sanoi ettei tiedä tästä kylästä majapaikkaa, mutta kohtuuhintainen hotelli pitäisi olla viereisessä kylässä, Celerinassa. Hän kaivoi puhelinluettelosta numeron ja soitti hotelliin tiedustellen huoneita ja hintoja. Huone olisi 124 CHF ja tilaa on. Hän jopa antoi alueen kartan ja piirsi hotellin sijainnin. Sanoi saavansa uuden kartan naapurista seuraavana päivänä.

Ajoimme hotellille, Zur Alten Brauerei, ja kävin ottamassa huoneen samantien kolmeksi päiväksi. Pyörät sai lisämaksusta talliin, ja se oli itse asiassa ainoa laillinen paikka lähistöllä parkkeerata. Kamat sisään, suihkuun ja pienelle kävelylle. Oli melkoinen ajopäivä takana.

Kylä oli tosi hiljainen ja suurimmat hotellit kiinni. Paikka näytti juuri siltä kuin Sveitsi näyttää James Bond-elokuvissa – suuri hotelli vihreine ikkunaluukkuineen juuri rautatieaseman vieressä ja kävelymatka hiihtohissin ala-asemalle. Meidän hotellin edessä pelataan talvisin jopa open air curling-turnauksia.

Sveitsissä sataa

Aamulla menimme ajoissa aamupalalle. Ulkona satoi reilusti vettä. Aamiaisella saksalaiset motoristit kyselivät aioimmeko ajella täälläpäin. Lehdissä oli luvattu sadetta ja tv-kanava hiihtokeskuksistakin näytti vastaavalta. Pikkuisen nyt harmitti, vaikka viimeksi oli satanut Ruotsin läpi ajaessa. Soitin vielä Röthlisbergereille ja kyselin millaista säätä oli luvassa. Italiaan kuulemma pitäisi mennä jos haluaisi auringonpaistetta. Ranen kanssa päätettiin, että luovutaan suunnitelmista ajaa lähisolia ja suunnattaisiin Burgdorfiin pitämään sadetta. Burgdorf on toisella puolen maata, mutta maa on onneksi pieni.

Hotelli suhtautui nurisematta haluuni peruuttaa loput yöt ja lähteä pois aamusta. Pakkasimme siis kamat pyöriin ja suunnistimme ensin St. Moritziin, joka oli viereinen kylä. Julier Passin päälle ajoimme sateessa ja Rane näytti kypsältä, kun pysähdyin kyltin viereen pakolliselle valokuvalle. Sade alkoi samantien loppumaan ja alaspäin mennessä ei satanut yhtään. Alhaalla laaksossa oli jo hieno ilma. Olin sopinut Röthlisbergereiden kanssa, että ajelemme mitä ajelemme ja tulemme iltaa kohti sinne. Tarvittaessa Churiin ei ole pitkä matka ja siitä ajaa reilussa kahdessa tunnissa Bernin viereen.

Seuraavassa isossa risteyksessä päätimmekin ajaa Davosin kautta. Se päätös piti siihen asti, että tuli risteys Davos/Albulapass. Päätimme ajaa Albulan päälle. Tie pieneni melkoiseksi ränniksi ja tietöitä oli runsaasti. Maisema oli hieno, mutta tie oli todella surkea ajaa. Päätimme jo kääntyä takaisin jos tie ei parane, mutta Rane ajoi edellä ja veti sisulla huipulle asti. Juuri ennen huippua näkyi mahtavia kivikasoja tien kummallakin puolella – maanvyöryt olivat tukkineet tien joskus perusteellisesti. Huipulla oli yllättävän paljon väkeä, joten oli helppo arvata toisen puolen olevan helpompi ajaa. Varmistin vielä muilta motoristeilta ja he sanoivat sen olevan ehdottomasti parempi. Ajoimme siis etelä/itä puolta alas ja sitä kautta tuonne toki pitäisi tullakin.

Ilma jatkui hyvänä ja olimme muutaman tunnin lenkin jälkeen suunnilleen siinä missä ammulla lähdimekin. Oli helppo vielä lähteä ajamaan Flüelapassin kautta, joten suuntasimme Zerneziin. Zernezin ja Flüelan välissä oli varsin mukava ja nopeasti ajettava tie laaksossa. Flüelapassin jälkeen kevensimme jo housujen vuorit pois, ilma alkoi olemaan sen verran lämmin. Suuntasimme Landquartiin ja sinne päästyä alkoi näyttää siltä, että sataa varmasti. Pysähdyimme juuri ennen moottoritietä ja Rane kävi ostamassa itselleen moottoritie-tarran. Itsellä tuo oli jo tälle vuodelle hommattu.

Rane sai lopulta tarran ja samantien alkoi satamaan. Lähdime posottamaan yläkautta kohti Burgdorfia. Zürich oli tarkoitus kiertää ja ajaa Luzernin kautta. Kyltti Luzerniin ei ollutkaan moottoritiekyltin värinen (vihreä) vaan pikkutien värinen eli sininen. Ajoin siis siitä ohi, siinä on pieni pätkä tavallista tietä ennen motaria ja siitä tuo väärän värinen kyltti. Ajoimme sen siis ohi ja kirjaimellisesti jouduimme ajamaan Zürichin läpi. Se ei ollut mukavaa, toki opettaa katsomaan ensi kerralla tarkemmin karttaa.

Motarilla posottelua ja olimmekin hyvissä ajoin noin 16:30 Burgdorfissa. Tuula lämmitti saunan ja tarjosi ruokaa. Eipä tuo sadekaan enää haitannut. Yksi koneellinen pestiin pyykkiäkin, kamat kuivumaan ja loppuilta kuulumisten vaihtoa ja seurustelua.

Kolme passia

Aamulla sade oli jo ohitse ja ilma oli mitä parhain. Oli puhetta pitää rennompi päivä ennen kuin lähdetään ajamaan takaisin Saksan läpi. Lähimmät hyvät ylitykset olivat kummankin mieleen, joten päätimme ajaa lenkkinä Grimsel, Furka ja Susten. Reitti oli jo tuttu viime vuodelta. Ensin motaria pitkin Interlakenin ohi Meiringeniin, sitten laaksoa pitkin Inertkircheniin. Päätimme ajaa ensin Grimselin vaikkakin joidenkin mielestä Susten pitäisi ajaa juuri lännestä itään.

Rane ajoi kovempaa edellä ja itse tulin perässä. Liikennettä oli jonkin verran ja autojahan on ylöspäin mennessä kiva ohitella. Juuri ennen toista patoa oli poliisi tarkkailemassa liikennettä ja huomasin sen juuri kun olin ohittamassa kolmea autoa, pieni paniikkijarrutus ja takaisin jonoon. Nopeusrajoitus oli juuri vaihtunut 60:ksi jaitsellä oli lähes 100. Poliisi puhui radiopuhelimeen ja olin varma, että saan sakot. Kukaan ei kuitenkaan pysäyttänyt. Ylhäällä Rane jo odottikin. Pidettiin pieni tauko ja Rane tuli maininneeksi, että kyllä hän sen poliisin näki jo kaukaa eikä vastaavaa paniikkia ollut. Huipulla oli lunta vaikka kuinka paljon, ei uskoisi olevan kesäkuu. 

Matka jatkui alas ja samaan syssyyn Furkaa ylös. Nuo vierekkäin olevat rinteet ovat kyllä yhdet mukavimmista ajettavista ja mutkaa riittää. Furkalle pysähdyttiin päälle hetkeksi ja pyysin yhtä polkupyöräilijää ottamaan valokuvan. Tuo kuva on tämän tarinan alussa.

Furka toiselta puolelta alas ja tankkaamaan Andermattiin. Asemaksi valittiin se Sveitsin kalleimmalla bensalla varustettu, jonka pihassa karhupatsas ajaa GPZ:lla. Siellä oli jokin episodi automaatilla, eikä kukaan saanut tankattua. Eipä viitsitty etsiä toista tankkia vaan huilittiin hieman ja kohtahan bensaa taas sai. Takaisin isommalle tielle ja Sustenia kohti. Heti Andermatin jälkeen tie laskee muutaman mutkan nätisti alaspäin. Ensimmäisellä parkkipaikalla näkyi taas poliisi, joka seurasi ylöspäin ajavia. Toinen poliisi piti kirjallista juttutuokiota parin BMW-kuskin kanssa. Ei siis epäilystä, etteikö myös bemarit kulje riittävästi.

Sustenia ylös idän puolelta, siellä ei paljoa ole noita 180-asteen mutkia vaan tie kurvailee pikkuhiljaa ylöspäin. Siinä saa vauhtia pidettyä melko mukavasti ihan kokemattomampikin kuski. Sustenin päällä oli parkkipaikka melko täynnä lunta. Se paikka, jossa viime vuonna istuimme ja söimme eväitä oli täysin lumen peitossa. Päätimme pudotella alaspäin ja pitää taukoa, jossain nätissä paikassa. Ilmakin oli sen verran kylmä, että kahvalämppäreitä sai taas ylityksen ajan pitää päällä. Pysähdyimme pienen vesiputouksen kohdalle ja pidimme taukoa.

Tuulan kanssa soitellaan ja kuulemme, että Stefan ja Nadja on vaatinut meitä käymään kylässä. Heillä on ollut toisen lapsensa ristiäiset ja porukkaa on jonkun verran heidän talollaan. Sovimme, että käymme lyhyesti kääntymässä. Ajamme Sustenin kokonaan alas ja pysähdymme Inertkirchenin ja Meiringenin välissä ihmettelemään puoliksi piilotettua sotilaslentokenttää. Matka jatkui motaria pitkin ja ennen Berniä käännymme Worbiin. Edellisestä käynnistä on pari vuotta, mutta curling-hallin takana oleva talo löytyy helposti. Tervehdimme ihmisiä vaisusti ja seurustelemme hetken jälkiruoan säestyksellä. Tovin päästä teemme lähtöä kun alkaa ajokamoissa olemaan hieman kuuma.

Ajelemme pikkuteitä Burgdorfiin. Burgdorf on tietöiden takia aivan tukossa ja joudumme aika paljon ohittelemaan jonoja. Käymme vielä haukkaamassa pienen välipalan Macissa ennen kuin ajamme Röthlisbergerien talolle. Talolla ovat jo isäntiä odottamassa Tassua (koira) hoitanut pariskunta. Kerkiämme tervehtimään ja aloittaa ketjujen rasvauksen, kun Tuula, Eeva ja Pi tulevat kotiin. Tuula hieman hermostuu ja nuhtelee, kun kuuli meidän käyneen välipalalla…ruokaa oli tulossa ja se maistui joka tapauksessa. Ilta menee jutellessa ja menemme melko myöhään nukkumaan.

Seuraava sivu