Jussi Uusipaavalniemi

Kotiinpäin

Edellisellä reissulla totesimme, että on parempi ajaa Saksan läpi viettäen yksi yö matkalla. Siksipä nyt, maanantaina, on syytä lähteä ajamaan ylöspäin. Aamu meni rauhallisesti ja matkaan lähdettiin puolenpäivän aikaan. Edellisenä iltana oli Piin kanssa selvitelty parasta ajoreittiä Rostockiin. Halusimme ajaa Ranen kanssa saksan motaria numero 9, joka menee Berliiniin. Tiet 5 ja 7 Kasselin kautta olisi ollut suorempi reitti, mutta siellä on ollut aina paljon enemmän ruuhkaa. Pi haki internetin kautta reitin ja itse tein lunttilapun tienumeroista ja liittymänumeroista. Tuon luntin laitoin karttataskuun ja sillä suunnistettiin koko matka satamaan asti.

Ajoa on kuitenkin ensin pari tuntia Sveitsin puolella. Ja sitten Schaffhausenia kohti. Rajalla tankattiin vielä viimeiset pisarat halvempaa bensaa. Samalla tuli kuikuiltua taivalle, sadetta kun oli luvattu. Varmuudeksi tuli vaihdettua nahkahanskat pois ja vedenpitävät tilale. Rajan jälkeen muisteltiin Pin ohjeita, ettei ajeta saksan motarimerkkien mukaan vaan piti seurata Singen-kylttiä. Homma meni hienosti ja pienet pätkät jouduttiin ajamaan muuta kuin moottoritietä. Melkoinen pätkä oli myös yksikaistaista aidattua tietä, jossa ei normaalisti ollut mahdollista ohittaa. Tuolla kuitenkin rekatkin mahdollisuuden tullen väistivät pientareelle sen verran, että pyörällä pääsi livahtamaan ohi.

Stuttgartin kohdilla ruvettiin miettimään jo yöpaikkaa. Katselimme hotellivihkosia ja päädyimme Hallen Etapiin. Soitin sinne ja varasin huoneen. Respa kyseli saapumisaikaa ja oli ihmeissään kun sanoin meidän olevan Stuttgartissa ja yritämme olla paikalla ennen respan sulkeutumista. Matkaa oli sinne vielä noin 500km. Vettäkin sateli välillä ja ajo ei aina ollut niin mukavaa. Saavuimme kuitenkin majapaikkaan respan ollessa vielä auki. Nukutti aika helposti.

Rostockiin

Aamupala totutusti ja kamat kiinni pyöriin. Illalla olin soitellut Salon Teemulle ja kysynyt missä on lähimmät Polo ja Louis. Valitsimme Polon Potsdamissa, jonne Teemu oli kaivanut netistä osoitteen. Lähdimme ajamaan Potsdamiin vesisateessa. Matkaa satamaan olisi vielä noin 350 km, joten liikoja koukkauksia ei saisi tehdä.

Potsdamiin asti satoi ja sade lakkasi kun pysähdyimme yhdelle huoltoasemalle kysymään tietä. Potsdamin karttaa ei sattunut olemaan siinä karttakirjassa, joka minulla oli mukana. Huoltiksen rouvat eivät puhuneet tietenkään muuta kuin saksaa, eipä se mitään, mutta eivät osanneet sanoa osoitteestakaan mitään. He hakivat apuun jotain johtajaa, jona aikana selasin hyllyssä olevaa kaupungin karttakirjaa ja totesin Polon osoitteen olevan ostoskeskuksen takana, jonka vähän aikaa sitten olimme ohittaneet. Johtajasta ei ollut enempää apua, mutta osaisin varmaan hakea sen liikkeen.

Matkaan, U-käännös ja takaisin sitä ostaria kohti. Ostarin pihalta ei tietysti päässyt takana oleville kaduille…mp mahtuu hyvin pienen pätkän jalkakäytävälle. Suoraan Polon eteen ja katselemaan tarjouksia. Jotain pientä tarttui mukaan ja samalla ostetiin lisää evästä viereisestä ruokakaupasta.

Samaa kautta takaisin sisääntulotielle, pieni eksyminen ja olimmekin kohta kaatosateessa keskellä Berliiniä. Ei mukavaa, mutta Hampurin kylttejä seuraamalla löysimme takaisin 10-kehälle ja sitä kautta myös Rostockiin menevälle motarille (19). Vettä tuli välillä niin kovaa, että vapaan nopeuden tiellä pystyi ajamaan 60 km/h.

Berliinin ja Rostockin välillä on todella paljon tuulivoimaloita. Nyt vasta tajusimme, että tuuli sillä seudulla oli poikkeuksellisen voimakasta. Sadekin loppui aikanaan ja lopun matkaa saimme ajaa selvän sateen uhan alla, mutta kuivina.

Satamassa olimme kolmisen tuntia ennen laivan lähtöä. Tarkoitus oli vielä käydä kokeilemassa molemmilla pyörillöä ilman laukkuja, että paljonko ne oikeasti kulkevat, mutta kumpikaan ei enää satamassa ollessa viitsinyt lähteä ajamaan. Sen sijaan etsittiin Finnjetin terminaali, joka löytyi Superfastin takaa. Siljan sivuillahan ei missään ollut karttaa, eikä kukaan osannut lipunmyynnissä sanoa mitään. Turusta lähtiessä kysyimme infosta, että missähän mahtaa tuo terminaali olla. Siellä ei tytöt tienneet, mutta sattumalta joku henkilökunnasta oli siellä käynyt ja sanoi sen olevan superfastin vieressä.

Kävimme vielä ostoksilla paikallisissa kaupoissa. Niistä sai vain karkkia ja alkoholia. Tuliaiset siis voi hoitaa vielä satamassa. Sitten vaan lippuluukule, jossa heppu puhui jo suomea. Liput saatiin, sekä jälleen kultakorttiin liittyvät drinkkiliput. Pari tuntia piti vielä odotella muiden pyörien kanssa laivan vieressä. Nyt oli jo aika paljon pyöriä matkassa. Jokin porukka saksasta oli menossa johonkin, oli joku virolainen, joka oli ostanut TDM850:n Berliinistä ja ajoi sitä kotiin, muutama suomalainen isoilla matkapyörillä. Suomalaisten kanssa olimme peräkkäin, joten siinä vähän tarinaa vaihdeltiin. Yksi pariskunta oli tulossa Espanjasta PanEuropella, pari jannua oli kierrelleet myös jossain vähän kauempana Pannarilla ja uudella LT-bemarilla.

Mielenkiintoinen keskustelu oli navigaattoreista, joita kahdella matkapyöräkuskilla oli. Garmin Quest vaikutti hyvältä ja olisi suoralta kädeltä hyvä vaihtoehto pyörään, autoon, kelkaan ja kävelylle kaupungille. Sen "pieni" muisti kuitenkin rajoittaa koko euroopan lataamista muistiin kerralla.

Vihdoin päästiin ajamaan laivaan. Kaikki pyörät ohjattiin yhteen nurkkaan, joka ei ollut mitenkään suunniteltu pyörien kuljetukseen. Henkilökunta opasti aavistuksen töykeästi vain ajamaan erittäin lähekkäin toisien pyörien kanssa. Lattialla oli jokin kettinki, mihin sai pyöräänsä sitoa. Liinoja ei ollut, vain naruja. Hain itse rekkoje kumikiiloja eteen ja taakse, sekä sivulle kummallekin puolelle. Pyörät olivat niin lähekkäin, eikä lattiassa ollut pyörän vieressä mitään kiinnityspistettä, ettei suoraan sivulle saanut kiinni. Taaksepäin vedin kettinkiin kiinni ja eteenpäin kaiteeseen, toiselle sivulle laitoin narun viereisen pyörän naruun kiinni. Itseä arvelutti, mutta se oli tehty mitä pystyi. Toinen sivulaukku, kylmälaukku ja reppu takalaukusta sitten hyttiin. Hytissä oli jälleen mukavasti tilaa kahdelle. Meillehän oli alun perin neljänhengen hytti kolmelle, mutta kun Olli jäi pois niin tuo oli vain meille kahdelle.

Laiva oli melkoisen kuollut, hiukan ihmisiä siellä täällä, muttei mitään ruotsinlaivameininkiä täälläkään ollut (Superfast oli vielä hiljaisempi). Vähän aikaa jaksoimme istuskella ja sitten nukkumaan.

Takaisin kotiin

Aamulla jätimme laivan aamupalan väliin ja söimme loput eväät. Nukuimme niin kauan kuin jaksoimme. Kävimme varaamassa paikat lounaalle seisovaan pöytään. Pikkuisen korttipeliä ja sitten syömään. Ruoka oli itseasiassa ihan hyvää, tosin alkupalapöytä oli paljon maukkaampi kuin itse pääruoka.

Ohjelmaa laivalla ei juuri ollut, taisi olla leikkimielisen taikurin show ainoa, jota satuimme katsomaan. Taikuri-pelle hauskuutti lapsia ja väänsi lavalla tulleille ilmapalloista hienoja hattuja. Ranekin joutui, vähän vasten omaa tahtoaan, lavalle ja sai hienon päähineen sekä rouheet ilmapallohousut. Minä ainakin taputin…

Puoli tuntia ennen maihintuloa Tallinnassa pääsi autokanelle. Pyörät olivat samoissa asennoissa kuin mihin ne jätimme. Ei siis lopulta ongelmaa surkeasta paikasta sitoa pyörää kiinni. Ulos päästiin ajamaan autojen väliin. Satamalaiturilla henkilökunta ohjasi selvästi Helsinkiin menijät SuperSeacattiin. Lauttaan pääsi ajamaan samantien sisään. Moottoripyörille oli loistavat paikat samaan tyyliin kuin Rödby-Puttgarden välillä. Pyörät ajatettiin lautan alakannella matalaan keskiosaan, jossa oli liinoille paikat pyörän kummallakin sivulla. Henkilökunta antoi yhden liinan ja neuvoi laittamaan pyörän sivutuelle. He olisivat myös kiinnittäneet pyörät, mutta me halusimme tehdä sen itse. Liina lattiaan kiinni ja satulan yli toiselle puolelle lattiaan kiinni. Helppoa ja nopeaa. Väliin kun vielä laittoi jonkin vaatekappaleen, niin mahdollisesti likainen liina ei sotkenut satulaa. Pyörät sidottua otimme paikat yläkannelta. Valitettavasti liput eivät olleet ykkösluokassa, niin kuin molemmat olimme muutamaan kertaan työmatkoilla samoilla laivoilla menneet. Istumapaikka käytävän vierestä, niin oli jalkatilaa riittävästi. Kauppaa kauemmas emme kumpikaan viitsineet paikalta lähteä.

Tuulalta saimme sveitsistä tekstiviestin: "Grimsel, Furka ja Susten uutta lunta 40 senttiä, autoilijoita kehoitettiin ottamaan lumiketjut mukaan!"

Olipa taas onnea ilmojen suhteen. Kolme päivää sitten ajoimme nuo hyvässä säässä, nyt ei pyörällä pääsisi ylitse. Ennen reissua seurasin tiukasti kuinka solat avautuivat ja vielä viikkoa ennen oli ainakin Grimsel ja Gotthard kiinni lumen takia. Linkki. 

Sata minuuttia lautassa ja oltiin Helsingissä. Viimeisten joukossa ulos ja reilu puoli tuntia tullin jonossa. Eipä tuntunut tuokaan oikein EU-maalta. Lopulta läpi ja pikainen ajo kotiin Hyvinkäälle. Saatiinpa tämäkin reissu ongelmitta pätökseen.

Huomioita reissulta

- Omat sidontaliinat oltava mukana

- Vuoden 1998 karttakirjan liittymänumerot eivät pitäneet enää paikkaansa vuonna 2005

- Pikaiset yöpymiset matkan varrella helppoja Etap ja Formule1 hotelleissa. Vihko mukaan ja soita ajoissa varaus

- Italiassa ajotapa paikallisilla ajoittain muista piittaamatonta, varovaisuutta.

- Pehmeä kylmälaukku takalaukussa eväitä varten oli hyvä. Suklaakaan ei sula.

- Berliinin kautta menevä moottoritie ei ole läheskään niin ruuhkainen kuin Kasselin kautta

Takaisin 1. sivulle