Jussi Uusipaavalniemi

Tanska

Tanskan puolella sade alkoi hellittää ja moottoritie alkaa melko pian sataman jälkeen. Sen verran on kuitenkin taajamaa, että autojonon ohi piti vähän ajella. Motarilla meno oli melko samanlaista kuin Ruotsissakin. Pysähdyimme vain kerran tauolle hieman syömään. Taukopaikka tuli valittua hienon maiseman perusteella, muita asioita ei tullut otettua huomioon. Sillan kupeessa tuuli aivan tolkuttomasti. Eväistä ja ajokamoista sai pitää kiinni, ettei tuuli vie mennessään. Puhelimeen puhumisesta ei tullut oikein mitään, kun tuuli vain humisi korvissa, eikä vastapuolikaan juuri huminan lisäksi mitään kuullut.

Eväitä vähän kuitenkin syötiin ja matka jatkui taas. Suoraan jälleen Rödbyn satamaan ja jälleen ohjattiin moottoripyörät omaan jonoon. Jonossa oli muutama muukin motoristi ja kerkisi vielä meidän peräänkin jokunen tulla. Taakse ajoi BMW:llä kaveri, joka oli menossa Espanjaan. Sanoi ajavansa "Iron Butt" –ajon siinä samalla, siis 1609 km/vrk.

Lyhyen odotuksen jälkeen lauttaan, jossa pyörien sitominen oli hoidettu mallikkaasti. Pyörät ajatettiin seinän viereen, jossa jokaisen pyöräpaikan kohdalla oli seinässä liina kiinni. Pyörä sivutallalle ja liina seinästä yläpäästä irti. Liina satulan yli ja lattialla olevaan lenkkiin kiinni. Liinat olivat puhtaita ja satulan kohdalle sai vielä vetäistä liinassa kiinniolevan säämiskän. Helppoa, nopeaa ja näytti pysyvän varmasti. Lauttamatka oli noin 45 minuuttia, joten ehdimme hyvin käydä ostoksilla ja napostella jotain pientä. Takavuosinahan tämä oli monesti halvin paikka ostaa verovapaita ostoksia, mutta nyt eivät hinnat enää säväyttäneet.

Saksa

Puttgarden on melkein moottoritien päässä. Satamasta pitää ajella jonkin matkaa päästäkseen 1-tien alkuun. Lautalle tullessa minulla oli jo bensa aika vähissä, mutten halunnut tankata Tanskan puolella. Muistelin, aivan oikein, että vähän matkan päässä satamasta olisi bensa-asemia. Tankit täyteen ja motaria kohti. Motarilla päästelimme jälleen alkuun kahdensadan vauhteja ja taisipa Rane heti vähän aikaa pudotella reipasta 250 km/h vauhtiakin. Hampurin korvilla mietimme, että kuinka kauas haluaisimme tänään ajaa. Tälle reissulle tajusin ottaa mukaan vihkoset, joissa oli lueteltu kaikki Formule1- ja Etap-hotellit Euroopasta. Hannover/Garbsen vaikutti hyvältä, olin ollut siinä korvilla yötä muutamalla messumatkalla ja pari kertaa automatkallakin, osasin siis ajaa sinne. Soitto hotelliin ja huonetta kysymään. Huone löytyisi ja respa olisi auki klo 21:een. Ennen sitä saapuminen olisi helpompaa, oman nimen tavaaminen ei oikein ottanut sujuakseen…siis vastapuoli ei tainnut käsittää 15-merkkisiä suomalaisia sukunimiä. Sain siis varausnumeron, jolla huone löytyisi myös 21:n jälkeenkin automaatista.

1-tie vaihtui Hampurin jälkeen tutuksi 7-tieksi, jota ajelimme Hanoverin pohjoispuolelle. Lentokentän ohittava moottoritie (352) oikaisi lähemmäksi majapaikkaa. Melkoista haipakkaa päästelimme, jotta olisimme hotellissa ennen kuin respa menee kiinni. Hämärääkin alkoi jo olemaan. Täällähän päivä ei suinkaan ole yhtä pitkä kuin kesällä Suomessa. Matkan pisin ajopäivä oli lopussa, Tukholmasta asti kilometrejä kertyi 1115. Tiesi ajaneensa, mutta siksihän tällä reissulla oltiin.

Hotellihuone saatiin ongelmitta, kamat sisään ja ketjujen rasvaus. Rasvaa oltiin toki roiskittu ketjuihin jo pari kertaa aikaisemminkin päivän mittaan. Huone oli samanlainen kuin kaikissa muissakin ketjun hotelleissa, eli parisänky alhaalla ja lasten sänky poikittain ylhäällä. Rane sai yläsängyn ja itse köllöttelin leveämmin alasängyssä. Uni tuli yllättävän helposti.

Saksan läpi Itävaltaan

Aamuksi ei laitettu kelloa soimaan vaan sovitiinn, että nukutaan sen miltä tuntuu. Yhdeksältä oltiin kuitenkin jo aamupalalla. Aamiainen tuntui Etapissa olevan jotenkin parempi kuin mitä muistimme Formule1:stä viime vuodelta. Tiedä siitä, 4 eurolla niin paljon kuin halusi teetä ja sämpylää. Kamat kyytiin ja bensa-aseman kautta takaisin motarille.

Eväillä mentäisiin tämäkin päivä, joten ajoimme aamupäivän puolella johonkin pikkukylään ja etsimme ruokakaupan. Kaikkea mukavaa evästä takalaukkuun ja taas matkaan.

Meno moottoriteillä oli samanlaista kuin ennenkin. Pääosin kohteliasta ja sujuvaa. Ajelin usein heikompitehoisena edellä ja Rane tuli perässä. Tänä vuonna tuntui olevan paljon "perässäroikkujia" liikkeellä. Niitä oli mennen tullen hermostumiseen saakka. Vaikka ajoimme vasemmanpuoleista kaistaa ja edelle oli autojono eli et pääse yhtään lujempaa, niin silti takapuskurissa oli roikkujia. Ranelta meni muutamia kertoja herne nenään ja tien auettua XX laukkasi lähelle 300, kun perässäroikkujilla vauhti riitti vain 250. Eipähän ne autot pysyneet edes vanhan CBR:n perässä kun lähdettiin kiihdyttelemään satasesta toiseen.

Kovakulkuisia autoja oli paljon. Taas ajettiin kerran VW Caravellen perässä joka kulki Ranen mukaan 220 suoralla ja itse olin ylämäessä 180-200 sen perässä. Hummerin H2 näytti kulkevan 160, kun Suomessa olen motarilla ihmetellyn sellaisen ajavan 20 alle rajoituksen, kulkee siis oikeasti kokoonsa nähden aika kovaa.

Kasselin kohdalla motari menee muutaman mäen päältä. Mäet ovat todella isoja ja jyrkkiä ollakseen moottoritiellä. Ne antavat aika mukavan vaihtelun kun seuraa hyytyviä autoja ja rekkoja. Samoilla paikkeilla on kunnon mutkia tiessä, tai ainakin jos pitää vauhtia 160-200, niin saa oikein todella kantata. Sillä pätkällä 100 kilometriä hurahtaa melko mukavasti.

Moottoritie numero 7 menee joskus Füsseniin, mutta nyt piti viimeiset parikymmentä ajaa pikkutietä. Füssenissä päätettiin syödä McDonaldsissa, nopeasti ja mukavasti. Paikka löytyi helposti, tulihan tuolla joskus oltua melkein pari viikoa curlingia pelaamassa.

Alun perin oli jo päätetty mennä Itävaltaan yöksi. Muistin, että Imstin keskustassa olisi turisti-info ja jopa sellainen automaattinen tolppa, josta löytäisi majapaikat. Sinne siis ajettiin.

Info löytyi ja kello oli juuri vähän yli kuusi. Ovet lukossa ja tyttö näkyi vielä sisällä. Ei kuitenkaan meille ymmärrettävästi enää ovea avannut. Tutkimme automaattia ja saime vastauksen, ettei täältä löytyisi tälle illalle majoitusta. Sitä en voinut toki uskoa, vaan soitin vielä muutamaan paikkaan – uskottava oli, ei vapaata.

Otimme tolpasta lähialueen kartan ja katsoimme seuraavan turisti infon paikan. Lähikylä nimeltä Karres olisi hyvä kohde. Ajoimme sinne ja pysähdyimme kylän "portille" lukemaan karttaa. Joku paikallinen chopperikusiki ajoi ohi ja arvasi mitä etsimme. Hän viittoili meitä seuraamaan ja mehän seurasimme. Kohta hän viittoili, että tässä. Info olikin vain tolppa ja jotain esitteitä. Laitoimme pyörät parkkiin ja menin viereisestä majatalosta kysymään huoneita. Varsin miellyttävä huone löytyi ja otimme sen samantien kahdeksi yöksi. Hinta oli 55 euroa/yö.

Laukut huoneeseen, pyörät parkkiin, eväistä riitti vielä iltapalaksi. Koko talossa ei ollut englantia puhuvaa työntekijää, joten saksalla piti pärjätä. Sen verran näköjään sujuu, että asiat hoituu. Pyörät olisi saanut jopa talliin sisälle, mutta kylä näytti niin hiljaiselta ja turvalliselta, että jätimme ne vain katoksen alle. Illalla kävimme vielä kävelemässä kylällä ja sitten nukkumaan.

Seuraava sivu