Jussi Uusipaavalniemi
Aloitussivu Ylös Minä Työ Harrastukset Valokuvia ajankohtaista linkkejä

 

Aloitussivu
Ylös

Tukholmassa joulukuussa 2003

Kuvassa:Perttu Piilo, Espen de Lange, Thoralf Hognestadt, Jussi

Jälleen matka Tukholmaan. Kamat autoon ja laivalla yli. Lähtö torstai-iltana ja perjantai-aamuna perillä. Takakontti on jälleen täynnä harrastusvälineitä. Perttu lensi paikalle sunnuntai-iltana ja ajankuluksi oli suunniteltu curlingia, pleikkaria, sulkista, squashia ja keilausta.

Ruotsalaiset ja tanskalaiset olivat kisapaikalla, joten norjalaisten seurassa saimme olla koko viikon. Norjalta olikin mukava kaksikko paikalla: Thoralf Hognestadt ja Espen de Lange. Vanhat tutut Thomas ja Johan eivät olleet paikalla ollenkaan. Johan oli lopettanut tälle kaudelle curlingin pelaamisen kokonaan ja Tomas oli pelaamassa itse EM-kisoissa Ulsrudin johtamassa joukkueessa.

Ruotsalaisten puuttuminen toi mukanaan sen, että puhuminen norjalaisten kanssa hoitui pelkällä englannilla. Normaalistihan olemme Pertun kanssa lähinnä kuunteluoppilaina kun muut skandinaavit puhuvat keskenään sujuvaa ruotsia ja meillä ei juttu niin sujuvasti lennä ruotsiksi. Tämän huomasimme taas kun loppuottelujen ajaksi ruotsalaiset, Paul Ahlgren ja Mikael Hasselborg, saapuivat paikalle. Muutaman lähetyksen alkuviikosta olivat hoitamassa James Dryburgh ja Mange Nilsson.

Curlingia kävimme alkuviikosta heittämässä Stocksundin hallissa, kun Sundbybergiin emme päässeet sisälle. Stocksundissa saimmekin olla keskellä päivää ihan omissa oloissa, kun ainoastaan hallin hoitaja kävi meidän kanssa keskustelemassa. Hän olikin oikein ilahtunut käynnistämme ja kehoitti käymään hallilla aina kun vain kerkiämme ja haluamme. Tämän myös teimme.

Kävimme myös muutaman kerran heittämässä Sundbybergin hallissa, se kun oli lähempänä ja siellä on parempi jää. Sumpanissa meitä jopa pyydettiin mukaan lunch-curlingiin, mutta meidän oli jo silloin mentävä keikalle.

Kävimme lähes joka päivä Thoralfin ja Espenin kanssa syömässä "vihreässä pubissa". Paikka on Sundbybergin keilahallia vastapäätä ja joka päivä on yksi vaihtoehto pihville ja jollekin toiselle, hieman kevyemmälle, sapuskalle. Hinta oli 119 kruunua sisältäen juoman. Pihvi oli erittäin hyvä joka kerta kun kävimme.

Pertun kanssa kävimme myös pelaamassa squashia ja sulkapalloa. Pertun pitää noita lajeja kyllä vielä vähän harjoitella...

Aika ei kerinnyt tulla pitkäksi. Jos ei halunnut urheilemaan, niin mukana oli myös pleikkari ja kymmenkunta dvd-filmiä. Filmejä tuli katseltua puolen kymmentä. Hotellin saunakin tuli lämmitettyä muutaman kerran norjalaisten kanssa.

Yritettiin myös Pertun kanssa käydä jouluostoksilla, mutta ei siitä mitään tullut. Bongattiin Tukholman "Quolity Outlet", muttei se mitenkään erikoinen liikekeskus ollut. Ei ollenkaan nimensä veroinen verrattuna jenkkiläisiin vastaaviin. Paikka oli muuten Barkarbyssä, E18:ta jonkin verran Lundasta (Ibis-hotelli) eteenpäin. Budget Golf'ssa toki jälleen käytiin ja pari driveriä tuli ostettua. Yksi olisi riittänyt mutta Jeba sanoi, ettei ole tulemista Suomeen ilman sitä toistakin. Kokeillaan siis josko Taylor Made vai Titleist antaa parempia osumia, edes toiselle.

Aika kului lopulta lähes siivillä. Sunnuntai-iltana lähdettiin Siljalla Helsinkiä kohden. Satamassa pääsi ajamaan harvinaisesti lippuluukulta suoraan laivaan. Käytiin vitoskerroksen saunassa ja poreammeessa lillumassa pari tuntia. Kävelykadun pihvipaikan edessä norkoilimme jonossa toisena varmaan 15 minuuttia. Ei näyttänyt siltä, että oltaisiin päästy säädyllisessä ajassa syömään, vaikka paikkoja oli paljon vapaana. Menimme sitten kutoskerroksen A'la carteen ja söimme seisovasta alkupalat ja jälkiruuat. Oli hyvää, kannatti vaihtaa paikkaa.

Maanantai-aamuna heitin Pertun kotiansa ja ajoin töihin. Hyvä reissu jälleen ilman minkäänlaisia ongelmia.

Espen ja Mange harjaamassa pelissä Jussia ja Perttua vastaan

Thoralf laittoi tilanteen päälle, kun kameran itselaukaisu oli viritetty...

Mukavaa keskustelua illalla. Espen kertoi uskomattomasta seikkailustaan ensimmäistä lentotehtävää hoitaessaan Afrikassa.

Sumpanissa harjoittelemassa: Perttu, Espen ja Jussi

Perttu peblaa. Lennart antoi helposti jääaikaa, kun autettiin hieman ratojen kunnostamisessa.

Thoralf selittää Stocksundin hallissa.