Jälleen kerran oli aika lähteä syksyn parhaaseen curling-turnaukseen.
Omasta joukkueesta, Pingviineistä, ei ollut halukkaita lähtijöitä.
Vastaavasti Rantamäen Tomilta puuttui yksi pelaaja. Teimme Tomin kanssa
yksinkertaiset säännöt reissulle ja suuremmitta ongelmitta oli helppoa
lähteä heidän kanssaan reissulle. Mukana reissulla siis Tomin ja minun
lisäksi Jermu Pöllänen ja Vesa Hirsimaa.
Vesku heitti ykkösenä, minä kakkosena, Jeba kolmosena ja Tomi nakkasi
viimeiset kivet. Tomi, kiireisenä konsulttina, lensi Tukholmaan ja me muut
menimme Jeban hommaamilla Siljan lipuilla kivuttomasti Helsingistä Tukholmaan.
Anne lainasi Audinsa, kun muilla ei ollut
parempia vaihtoehtoja kyytipeliksi. |
Helsinki jäi hienossa ilmassa taakse. |
Lähtö oli jo keskiviikkoiltana, joten paikalla olimme torstai-aamuna.
Harjoittelimme torstaina ja pelasimme korttia, pienin
panoksin. Pelien välissä oli aikaa käydä golf-rangella lyömässä. Tomi ja
Jeba ovat innokkaita golffareita ja Veskukin on suunnitellut pelaavansa
tulevaisuudessa. Pitihän sitä taas kierrellä kaikki Tukholman golf-liikkeet
tarjousten perässä. Kaikki muut ostivat mailoja, joten itsekin tulin
ostaneeksi putterin ja itselle rauta-5 ja Annelle rauta-6. Kaverit ostivat myös
harjoituspalloja (sählypallon tapaisia, kevyitä, onttoja ja reikäisiä).
Niillä oli kiva lätkiä hotellilla. Tomi totesi, että hotellihuoneessa mahtuu
lyömään täyden svingin. |
Korttipeliä matsien välissä
|
Muita suomalaisia joukkueita olivat Markku, Ville, Eurocks ja Korhosen Askon
joukkue.
Pejaa vastaan pelasimme unelmapelin ja Peja kätteli ennen neljännen pään
viimeistä kiveä. Neljännestä meillä oli mahdollisuus ottaa kuusi pistettä,
mutta Peja ei halunnut nähdä sitä...
Tomi oli pessimistisesti varannut paluulennon sunnuntai-aamuksi ja lopulta
miettimisen jälkeen hän lähti aamukoneella. Kolme viimeistä peliä
pelasimme: Vesa ykkösenä, Jeba kakkosena ja minä kapteenina.
|
Jussi ja Ville merkkiä näyttämässä. |
Pelit menivät kaiken kaikkiaan paremmin kuin osasimme arvata. Pelasimme
lopulta pronssiottelun Mäkelän Villen porukkaa vastaan. Loppusijoitus tappion
jälkeen oli neljäs. |
Tomilla on kummallinen tapa ottaa valokuvia... |
Lauantaina oli kaikille yhteinen illallinen Alvik'ssa. |
Palkintoina mm. erittäin tyylikkäät lippikset. Ainakin Veskulle ja
Jeballe ne sopii hyvin |
Peli
|
Tulos
|
Vastustajan pelaajat
|
Fin2 - Norrköpings CK |
6 - 2 |
Anders
Eriksson
Göran Carlsson
Conny Ljungqvist
Morgan Bergkvist
|
Fin2 - Östersund Team Peja Lindholm |
5 - 1 |
Peter Narup
Magnus Swartling
Tomas Nordin
Peja Lindholm
|
Fin2 - Finland 3 team Wille Mäkelä |
7 - 3 |
Wille Mäkelä
Tuomas Vuori
Jari Rouvinen
Jani Sullanmaa |
Fin2 - Sundbyberg 1 Team Hyltefors |
6- 2 |
Andreas
Hyltefors
Per-Anders Wikingsson
Erik Furusjö
Anders Birkne
|
Fin2 - Magnus Ladulås CK 1 |
5 - 7 |
Christer
Rickman
Per Södergren
Mårten Lindeborg
Peter Eriksson
|
Fin2 - Finland 3 team Wille Mäkelä |
6 - 8 |
Wille Mäkelä
Tuomas Vuori
Jari Rouvinen
Jani Sullanmaa |