Jussi Uusipaavalniemi
|
Jussi Uusipaavalniemi
|
|
|
VIA FERRATA Obergurgler Klettersteig Via ferratat tuli kuvaan kesällä 2013. Töissä Digialla usein tuli lounastettua Jaakko Lehdon kanssa. Jaska on samaa tiimiä Jermun kanssa ja sitä kautta tullut tutuksi. Usein on keskusteltu alppimatkoista ja eri paikoista. Jaska oli jo useampana vuonna ehdottanut, kun siellä tulee käytyä, että kannattaisi kokeilla via ferratoja. En tiennyt mitä ne edes ovat, ennenkuin otin sitten lopulta selvää. Olimme menossa Junden kanssa pelaamaan curlingia juhannuksena Cortinaan ja tajusin että suurin osa Italian ferratoista on juuri Cortinan seudulla. Ostimme sitten suoraan kamat, eli valjaat, ferrata-varmistimet ja kypärät. Samaan syssyyn osti myös Hakasen Rauno, joka oli tulossa Cortinaan Jarkko Nätkinin ja Markku Vääräsmäen kanssa turnauksen jälkeen. Junden kanssa kävimme jo turnauksen aikana ensimmäisen, mahdollisimman helpon ferratan - Sentiero Astaldi, 1A. Jundeahan ei tarvi paljoa houkutella jos on yhtään adrenaliinia tai vaaraa tarjolla. Reitti oli tosi upea ja klippaus-tekniikan oppi helposti. Tutustuin etukäteen aika paljonkin eri via ferrata-reitteihin. Takoituksena oli heti käydä Euroopan korkeimmalla riippusillalla, reitillä Ivano Dibona. Juhannuksen jälkeen 2013 oli kuitenkin vielä liikaa lunta eikä hissillä päässyt ylös. Silta on noin 3000 metrin korkeudessa. Samainen silta räjäytettiin elokuvassa Cliffhanger, jota kuvattiin osaksi Cortinan seudulla. Samassa elokuvassa on myös osia kuvattu tuolta ensimmäiseltä ferratalta, Astaldilta.  Sentiero Astaldi, 1A Ensimmäisenä kesänä pääsin reittejä joiden luokitus oli 1-2, mutta kolmoset jäi menemättä. Col dei Bos oli se vaikea, jota Junde, Rane ja muut painelivat. Itse jäin odottelemaan Vääräsmäen Markun kanssa rinteelle heidän paluuta. Tuon ensimmäisen kesän reittien jälkeen oli selvää että jotain opastusta pitää kiipeilyyn saada. Puhuin siis Jaskalle, joka lupasi järjestää syksyllä jotain. Syksyllä 2013 Jaska veti Jundelle, Sakelle, Haralle ja mulle pienen kiipeilyn alkeiskurssin Myllypuron liikuntahallissa. Muutama neuvo kiipeilytekniikassa, köysien, ATC ja slingien käytössä antoi pontta talviharjoittelulle seuraavaa kesää varten. Talvella 2013-2014 käytiin Junden kanssa silloin tällöin Tapanilan kiipeilyhallissa. En montaa reittiä päässyt. Oman vaikeutensa toi se ettei mikään vuokrakengistä tai myytävistä kiipeilykengistä mennyt jalkaan. Lenkkareilla oli seinällä vielä enemmän haastetta. Yläköysi-varmistuskortti tuli myös suoritettua, kun ilman sitä ei saa halleissa varmistaa. Kesällä 2014 lähdettiin taas pelaamaan curlingia, nyt joukolla Junde, Sakke,
Mannisen Pepe ja minä. Nyt tosin Garmisch-Partenkirchen, joka oli vasta
heinäkuun puolivälissä. Venytimme Junden kanssa matkaa viikolla, jotta keritään
myös muutama ferrata vetäistä. Munchenista löytyi tullessa mulle sopivat
kiipeilykengät! Red Chili, koko 16.  "Se" tunnetuin riippusilta. VF Ivano Dibona, 2B  Ivano Dibonan jälkeen rifugion terassilla: Jussi, Riku, Jonna, Panu, Junde, Rane. Samana kesänä kävimme muutaman muunkin ferratan ja yhden myös Gardalla, jossa kävimme Jonnaa moikkaamassa. Syksyllä 2014 Junde ja Jonna suorittivat jo "liidauskorti" eli sen punaisen varmistuskortin ja opettelivat kiipeämistä alaköydellä. Itse jouduin vastaavan suorittamaan vasta 2015 syksyllä kun ei saanut enää varmistaa liidaajaa ilman sitä punaista korttia. Talvi 2014-2015 käytiin jo useammin Junden kanssa seinällä Tapanilassa. Jonnakin oli silloin tällöin mukana, samoin Kirsi Kaski, joka halusi myös ferratalle mukaan. Junde kehittyi silmissä ja menee jo vaativiakin reittejä seinällä. Samoin tuntuu että ferratalla ei ole enää Jundelle vaikeutena se itse kiipeily, vaan joutuu odottamaan mua ja Ranea aika paljon. Tosin jos sen päästää yksin reitille, niin se eksyy, kuten kesällä 2014 Panun kanssa Trinceellä... Kesällä 2015 tuli jo tehtyä kaksi Italian reissua. Ensin curlingia Cortinassa Kirsin ja Saken kanssa. Samalta reissulta muutama via ferrata, joissa mukana Saken ja Kirsin lisäksi myös Lotta ja Jonas.  Via ferrata Marino Bianchi, 2B. Sakke, Lotta, Kirsi ja Jonas. Toinen reissu tuli tehtyä taas Junden kanssa, samoin Rane tuli omalla autolla ja tavattiin Söldenissä. Söldenin seudulla vetäistiin kolme ferrataa, jotka olivat kaikki hyviä. Lyhyt lähestyminen, rankka ja lyhyt ferrata. Sitten taas tutusti majoitus Arabbaan hotelli Olympiaan ja sieltä muutama ferrata.  Tosielämän "Flowpark" eli Lehner wasserfall klettersteig. Nyt käytiin jo aika rankaksi käynyt 4C, eli via ferrata Giovanni Lipella. Kiipeäminen meni ok, mutta reitti oli niin pitkä, että itse ainakin hyydyin aivan täysin. Meiltä meni 7,5h rifugio Dibonalta viimeiseen varapoistumiseen. Ei jaksanut enää viimeistä 300m ylöspäin ja sitten vielä 2,5h merkitty laskeutuminen. Tosin vedettiin toi poistuminen tunnissa, kun saatiin ensin vähän evästä suuhun. Muuten meni muut ferratat mukavasti, samoin seinäkiipeily Bolzanon Salewa Cubessa ja kalliokiipeily Passo Valparololla, Sas de Stria. Mieleen jäi mukavan ferratana Piz da Lech. Turvallisuudesta olemme koittaneet pitää hyvää huolta. Aina ollaan kiinni kaapelissa, kun sellainen vain on. Mukana on aina slingiä ja "häntää", joilla voi olla kiinni kun pitää levätä. Varuiksi on ollut myös köydenpätkä, ATC ja useita sulkkareita. Niitä ei ole vielä tarvittu. Välillä tekee hieman häijyä varmistamattomat polut, joissa mieluusti klippaisu, mutta kaapelia ei vaan ole.  Via ferrata Giovanni Lipella, 4C. Aina ei ole kaapelia, vaikka polku on aika kapea. Vaaralliselta näyttää myös joidenkin kokeneiden (?) meno kun ohittavat meitäkin ilman että ovat kiinni kaapelissa. Kesällä 2015 tälläisiä ohituksia nähtiin Piz da Lech, Lipella ja Rujela ferratoilla. Väittäisin siis ettei mitenkään harvinaista. Toiset ovat vaan varmempia tai sitten "On yksi viininjuoja vähemmän", kuten eräs paikallinen sanoi kun ihmettelin hänen puuttuvaa ferrataköyttä, joka oli korvattu pelkällä slingillä Trinceen alussa. Vuonna 2016 pidettiin majapaikkaa Mayrhofenissa, Cortinassa ja Arabbassa. Itävallan reitit alueella oli aika vaikeita ja jyrkkiä. Kokeilin miten D-osio negatiivista menee Junden varmistamana. Oli hidasta ja rankkaa, siispä pitänee pysytellä jatkossa C/D tai kokeilla kohtisuoraa D-osiota. Uutena itselle tuli Italian ferratoista Col dei Bos, joka meni 3,5 tunnissa autolta autolle. Todella mukavaa kiipeämistä, mutta myös aika rankka. Tiedon ja reittien haussa internet on ihan ykkönen. Ferratoista on runsaasti kirjoja, mutta suurin osa saksaksi, hieman englanniksi ja suomeksi ei mitään. Kirjat jotka olen hankkinut:
Parhaat löytämäni web-sivut:
|
